Ammatillinen itseluottamus.

TAVOITTEELLISEN BUSINESS COACHINGIN ASIANTUNTIJA

Ammatillinen itseluottamus tarkoittaa luottamusta omiin kykyihin ja taitoihin työelämässä, ja uskoa siihen että niiden avulla tavoitteet ovat saavutettavissa. Se on myös uskoa ja luottamusta siihen, että asioihin on mahdollista vaikuttaa. 

Ammatillinen itseluottamus ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan se kehittyy eri tekijöiden yhteispelinä. Sitä voi vahvistaa esimerkiksi kouluttautumalla, hankkimalla uusia taitoja, pyrkimällä itselle merkitykselliseen työhön ja tavoitteisiin, tiedostavalla suhtautumisella omiin henkilökohtaisiin uskomuksiin ja tunnistamalla onnistumisen hetket.

Ammatillinen itseluottamus mahdollistaa oman potentiaalin monipuolisen hyödyntämisen työelämän erilaisissa tilanteissa, minkä takia sen tiedostava kohtaaminen, ymmärtäminen ja kehittäminen on arvokasta.

Ammatillinen itseluottamus voi vaikuttaa esimerkiksi seuraavissa tilanteissa toimimiseen

  • päätöksenteko ja kyky tehdä päätöksiä itsenäisesti
  • haasteiden kohtaaminen mahdollisuuksina
  • vastuunkanto omasta työstä ja sen tuloksista
  • mielipiteiden esittäminen ja vaikuttaminen työyhteisön asioihin
  • palautteen vastaanottaminen ja antaminen
  • motivaatio ja toimeenpanon taito
  • työtyytyväisyys ja innovatiivisuus

Ammatillinen itseluottamus kuvastaa, mutta ennen kaikkea myös muokkaa motivaatiota, käyttäytymistä ja onnistumista työelämässä.

Business coachingin avulla voit turvallisesti ja luottamuksellisesti pureutua ammatillisen itseluottamuksen teemaan, sillä se mahdollistaa:

Avainsanat: ammatillinen itseluottamus, minäpystyvyys, resilienssi, rohkeus, tavoitteellisuus, potentiaali, vaikutusmahdollisuus, onnistumisen tunnistaminen, kehittyminen