Ammatillinen kehittyminen coachingin avulla on kasvua työn arjessa

Usein ammatillinen kehittyminen mielletään koulutukseksi, erillisiksi projekteiksi tai kehityskeskusteluksi. Monelle ne jäävät ehkä irrallisiksi hetkiksi, joiden hyödyt eivät aina kiinnity luontevasti arjen tehtäviin ja omiin vahvuuksiin.

Ammatillinen kehittyminen tapahtuu parhaiten työn arjessa, kun ihminen pysähtyy tutkimaan omaa ajatteluaan ja toimintaa.

Coaching tarjoaa kehittymistä työn arjessa, siellä missä oivallukset, päätökset ja yhteistyö syntyvät.

Ammatillinen kehittyminen ja coaching. Coaching tarjoaa ammatillista kehittymistä työn arjessa, siellä missä oivallukset, päätökset ja yhteistyö syntyvät.

Ammatillinen kehittyminen on enemmän kuin taitojen lisäämistä

Kehittyminen on uusien taitojen hankinnan lisäksi myös ajattelun, toimintatapojen ja ammatillisen identiteetin ja itseluottamuksen tarkastelua. Omien taitojen ja vaikuttamismahdollisuuksien kasvattamista kohti ammatillisia tavoitteita.

Coachingissa tämä näkyy siinä, että keskustelut liittyvät todellisiin tilanteisiin. Niihin, joissa ihminen tai tiimi toimii, tekee päätöksiä ja kohtaa työnsä haasteet. Vahvimmat oivallukset syntyvät omista kokemuksista käsin, eivät ulkoapäin annetuista neuvoista

Arjen esteet ovat usein ajattelun tilassa ja pysähtymisessä, eivät taidoissa

Moni ammattilainen tietää, mitä haluaisi kehittää, mutta ei löydä siihen aikaa. Työpäivät täyttyvät monesti kiireestä, reflektiolle ja tulevaisuuteen suuntautuvalle ajattelutyölle jää vähän tilaa.

Tämä on yksi ammatillisen kehittymisen este: pysähtymisen ja itsenäisen ajattelun hetkien rakentaminen arkeen voi tuntua vaikealta. Coaching tarjoaa tähän rakenteen. Se antaa säännöllisen ja turvallisen paikan, jossa voi monipuolisesti tarkastella omaa työtään, kehtyskohteitaan, vahvuuksiaan ja ajatteluaan ilman suorituspainetta.

Kun oppiminen tapahtuu työarjen puitteissa, se näkyy myös käytännössä: selkeämpänä ajatteluna, parempana priorisointina ja vahvempana hallinnan tunteena.

Coaching muuttaa kehittymisen logiikkaa

Coachingin ydin on ajattelun kehittämisessä ja sitomisessa käytännön tekoihin. Sen keskeiset elementit ovat:

  1. Reflektio – mahdollisuus ymmärtää omaa toimintaa ja sen vaikutuksia
  2. Rakenne ja rytmi – säännöllisyys, joka ylläpitää kehittymistä
  3. Oivallus – oppiminen, joka tapahtuu, kun itse löytää ratkaisun
  4. Vahvuudet ja tulevaisuus – vahvuuksien hyödyntäminen tulevaisuuden ratkaisuissa
  5. Systeemisyys – ympäröivään kokonaisuuteen kytkeytyminen ja siinä vuorovaikuttaminen

Siksi coaching eroaa koulutuksesta ja ohjauksesta. Se ei lisää sisältöä, vaan auttaa näkemään oman työn ja päätökset uudella tavalla. Usein pieni näkökulman muutos riittää avaamaan uuden tavan toimia ja ammatillisen kehittymisen.

Ammatillinen kehittyminen on myös hyvinvointia ja merkitystä

Coaching tukee ammatillista kehittymistä ja hyvinvointia myös näistä kulmista

  • Autonomia – kokemusta omasta toimijuudesta ja valinnoista
  • Kompetenssi – tunne osaamisesta ja aikaansaamisesta
  • Yhteisöllisyys – vahvistunut vuorovaikutus ja yhteistyö
  • Merkityksellisyys – työn tarkoituksen ja tärkeyden kirkastuminen

Nämä tekijät muodostavat pohjan, jolle ammatillinen kasvu rakentuu. Niiden vahvistaminen näkyy paitsi yksilön työssä myös koko työyhteisön toiminnassa.

Kehittyminen arjen rytmissä

Coaching tekee kehittymisestä jatkuvaa ja käytännönläheistä. Se ei vaadi toimenpiteitä työarjen ulkopuolella, vaan rakentuu siihen, mitä ihminen jo tekee.

Ammatillinen kehittyminen ei tällöin ole erillinen tavoite, vaan osa työn luonnetta. Sen sijaan, että kysyttäisiin miten kehitymme työssä, voisi kysyä: Miten työ ja työskentely kehittää meitä?


Luotua auttaa tuomaan tavoitteet käytäntöön askel kerrallaan. Keskustellaan, miten business coaching ja ammatillinen coaching voisi tukea juuri sinua tai organisaatiotasi.

Yhteinen kokeilukeskustelu on maksuton, ei sido mihinkään ja antaa jo uusia näkökulmia omaan työarkeen.

Miten coaching etenee?

  1. Varaa maksuton kokeilukeskustelu. Tutustut coachiin, pääset kertomaan tilanteestasi ja teemasta, jota haluat coachingin avulla edistää. Lopuksi sovitaan jatkosta ja keskustellaan toivomastasi paketista sekä aikataulusta. Halutessasi pääset kokeilemaan millainen coaching-keskustelu on. Kokeilukeskustelu kestää enintään 60 minuuttia.
  2. Kun päätös toivotusta coaching-ratkaisusta on muodostunut, valmennettava saa tietopaketin ja pääsyn valmennuskansioon ennen aloitustapaamista. Valmennettavana voi olla yksilö, tiimi tai ryhmä.
  3. Coaching-aloitustapaaminen, jossa keskustellaan tarkemmin tavoitteista ja pidetään orientoiva coaching-keskustelu. Työnantajan toimiessa tilaajana (maksajana), on tilaajan edustaja tervetullut aloitustapaamiseen tuomaan näkökulmansa coachingin tavoitteeseen.
  4. Coaching-keskustelujen käyminen. Keskustelut suositellaan pidettäväksi noin 2 viikon välein. Ne ajoitetaan kuitenkin aina valmennettavan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.
  5. Välitehtävien avulla valmennettava voi edistää tavoitettaan. Halutessaan valmennettava saa jokaisen coaching-keskustelun päätteeksi välitehtäviä, joiden avulla edistyminen kohti tavoitetta syventyy.
  6. Kun keskustelut on käyty, on päätöstapaamisen aika. Päätöstapaamisessa pidetään yhteen vetävä coaching-keskustelu ja kiteytetään coachingin saavutukset ja opit tulevaisuuteen. Työnantajan toimiessa tilaajana (maksajana), on tilaajan edustaja tervetullut päätöstapaamiseen.

Lue lisää:

Luotuan valmennukset toteutetaan kansainvälisen ICF:n (International Coaching Federation) eettisten standardien mukaisesti.

Samankaltaiset artikkelit

  • Coachingin avulla syntyi positiivinen lumipalloefekti

    Terveydenhuoltoalan ammattilainen, syksy 2025 ”Työelämäkriisi osui kohdalleni muutama vuosi sitten, jolloin takana oli jo pitkä työura samassa organisaatiossa terveydenhuoltoalalla. Sisälläni kasvoi tunne, että jotakin muutosta olisi tarpeen saada, mutta en tiennyt mitä se voisi olla. Perustyö tuntui edelleen mielekkäältä. En haaveillut alan vaihdosta, mutta 100 % työaika oli mahdottomuus jaksamisen kannalta. Minulla oli koko ajan…

  • Joulun merkityksellisin lahja: anna aikaa ajatella ja tukea eteenpäin

    Mitä antaa lahjaksi? Tänä jouluna voit antaa lahjaksi suuntaa, selkeyttä ja tukea ammatilliseen kasvuun. Joulun paras aineeton joululahja. Luotuan coaching-lahjakortti on tuki, jota meistä moni kaipaa työelämän solmukohdissa. Lahjakortti koskee vakio- ja kevytpaketteja, ja on nyt saatavilla hyvällä joustavuudella ja hinnalla (-30% normaalihinnasta)! Lahjakortti on voimassa 12 kuukautta tilauspäivästä, joten lahjan saaja saa rauhassa päättää,…

  • Coaching työelämässä

    Coaching työelämässä – miten se näkyy arjessa ja tuloksissa Coachingista puhutaan paljon, mutta sen merkitys työelämässä jää helposti epäselväksi. Usein ajatellaan, että coaching tarjoaa hetken hengähdyksen ja hyvän mielen. Sekin on totta, mutta ennen kaikkea coaching tukee työn selkeyttä, vuorovaikutusta ja suuntaa kohti tuloksia hyvin käytännönläheisesti. Tässä artikkelissa avaamme, miten coaching näkyy arjessa silloin, kun…

  • |

    Vuodenvaihteen terveiset Luotualta

    Joulu ja vuodenvaihde ovat meille kaikille luontevia hetkiä pysähtyä, vilkaista hieman taaksepäin ja tunnistaa mikä on kantanut. Ennen kaikkea vuodenvaihde on katseen suuntaamista tulevaan, ja tilan antamista ajatuksille siitä, mihin keskittyä seuraavaksi, mitä viedä eteenpäin. Luotua näkee coachingin käytännöllisenä ja tulevaisuuteen suuntaavana tapana tukea yksilöiden, tiimien ja organisaation ajattelua, päätöksentekoa ja työn sujuvuutta. Alla kurkistus…

  • Potkut vai uusi alku? Miten coaching auttaa, kun työsuhde päättyy?

    Työelämän liike on pysyvää, työelämä ei pysähdy. Organisaatiot uudistuvat, liiketoimintamallit muuttuvat ja osaamisvaatimukset tarkentuvat. Digitalisaatio, tekoäly, vastuullisuusvaatimukset ja kustannuspaineet ohjaavat päätöksiä, jotka näkyvät arjessa roolien muutoksina, muutosneuvotteluina ja tilanteina, joissa työsuhde päättyy. Muutos voi olla toivottu tai yllättävä. Se voi tarkoittaa uutta vastuuta, siirtymää toiseen tehtävään tai työpaikan menettämistä. Jokaisessa tilanteessa ammatillinen identiteetti, osaaminen ja…

  • Luotua 2026: suuntaviivat toimivaan työarkeen

    Vuonna 2026 Luotua syventää toimivaa työarkea tukevia, käytännönläheisiä coaching- ja valmennusratkaisuja. Tavoitteena on auttaa yksilöitä ja työyhteisöjä tunnistamaan ja hyödyntämään omaa potentiaaliaan ja vahvuuksiaan aiempaa tietoisemmin arjen työssä. Fokus on palveluissa, jotka tukevat yksilöitä, tiimejä ja organisaatioita erityisesti seuraavissa teemoissa: Jos haluat kuulla lisää vuoden 2026 suunnasta tai pohtia, miten coaching voisi tukea teidän arkeanne,…